Kuivan ihon pelastajat - päivävoiteita testissä!


Olen huomannut että vuosi vuodelta ihoni kuivuu enemmän ja enemmän. Kaappi on alkanut täyttyä erilaisista päivävoiteista. En ole ikinä ollut mikään voidelotraaja, mutta kun syksy tulee ja ulkona on kuivempaa on kivaa että pystyy hymyilemään ilman että ihoa kiristää ja tuntuu että kasvot halkeavat. 

Ajattelin siis kirjoittaa lyhyesti minun kokemukset eri voiteista ja missä tilanteessa. Kaikki tuotteet on käytetty meikin alla.




Garnier Päivävoide 50 ml Moisture Nourish+ (noin 5-6 €)

Ostin tämän loppuvuodesta, kun olin lukenut arvostelun, jossa tämä pärjäsi todella hyvin. Tämä on hieman paksuhko ja jättää kalvomaisen olon iholle. Tämä ei kuitenkaan talvisin kosteuta tarpeeksi, vaan on hyvä silloin kun olen illalla laittanut kosteuttavan tehonaamion iholleni. Seuraavana aamun ei yleensä tarvitse niin kosteuttavaa päivävoidetta. Uskon että tämä olisi riittävä esimerkiksi kesällä. Tuoksusta en oikein välitä, hieman kemikaalimainen. Hintaa nähden ok! Säilyy avattuna 12 kk

Avène Extremely Rich Compensating Cream 50 ml lasipurkissa (noin 30 €)
Ehdottomasti oma luottotuotteeni talvella. Jopa silloin kun on talven kylmimmät viimat ja on kuivaa ulkona tämä auttaa ihoa ja ei tule sellainen olo että iho halkeaa. Olen käyttänyt tätä melkein joka päivä menneen talven aikana ja purkki ei ole läheskään tyhjä. Eli todella riittoisa. Tuote on miltei hajuton, mikä on minun mieleen. Nyt kun kevät on täällä (tai no, kohta on) jätän tämän kuitenkin kaappiin – en koe että tällä hetkellä tarvitsen näin kosteuttavaa voidetta.  Säilyy avattuna 6kk - eli aika täydellinen aloittaa syksyllä ja lopettaa kun kevät tulee. 

Avène Tolerance Cream 50 ml (noin 25 €)
Olen itse allerginen tapaus ja ihoni reagoi helposti erilaisiin asioihin. Talvella kärsin kylmäallergiasta, joten välillä kasvoni saattaa olla täynnä nokkosihottumia. Keväällä ja kesällä reagoin helposti kalan ja äyriäisen hajuun jolloin kasvoni muuttuu hetkessä punaiseksi. Viime kesänä käytin siis tätä voidetta. Ehdoton plussa käytössä on hajusteettomuus ja kevyen tuntuinen koostumus, joka on omasta mielestä sopiva kesään. Ainut mikä hieman harmittaa tuotteessa on että voidetta tulee kerralla ihan liikaa - tulisi siis kalliiksi jos ainoastaan käyttää tätä. Tämä johtuu varmaan siitä että tuotteessa on steriili korkki.  Avènen kotisivuilta lainattu: Tolerance-tuotteet kuuluvat Avènen Sterile Cosmetics® -sarjaan, jossa tuotteet valmistetaan ja pakataan steriileissä olosuhteissa lääketeollisuuden standardeja noudattaen. Patentoitu, ilmatiivis D.E.F.I.-korkki estää hapen ja bakteerien tunkeutumisen tuotepakkaukseen säilyttäen tuotteen steriilinä aina ensimmäisestä käyttökerrasta viimeiseen. 

Vichy Idealia kuivalle iholle 50 ml (noin 35 €)
Halusin hemmotella itseäni ja ostaa uuden päivävoiteen nyt keväällä, varsinkin kun en tarvitse niin kosteuttavaa päivävoidetta. Päädyin Vichyn Idealia päivävoiteeseen. Minua hieman epäilytti tuoksullinen päivävoide (kuten varmasti tulee esille, olen enemmän mieltynyt hajusteettomiin tuotteisiin). Halusin testata että tuoko tuote oikeasti heleyttä iholle. Jo ensimmäisellä kerralla totesin että tämä oli hyvä ostos, vaikka on hieman arvokkaampi päivävoide näin kesäksi. Tuoksu ei ollut liian voimakas mielestäni, koostumus on aika kevyt ja mukava levittää iholle. Riittää hyvin näin keväällä ja työpäivän aikana kun katsoin peiliin niin on sellainen hehkuva fiilis iholla. En sitten tiedä luulinko vain vai toiko se oikeasti heleyttä iholle.  Uskon että tämä on hyvä näin keväällä ja kesällä, mutta en usko että tämä on tarpeeksi kosteuttava talvisin.   

Cien Time Control Moisturising Cream 24 h 50 ml (noin 3-4 €)
Moni on varmaan huomannut kaikki päivävoide testit ja että Lidlin Cien –tuote on voittanut paljon testejä. Tämän takia meidän lähi Lidlissä tämä kyseinen tuote on kokoajan loppu. Halusin kuitenkin testata Cien tuotetta, halusin tietää what the fuss is all about ja ostin siis tämän. Kovin montaa kertaa en ole tätä kokeillut, liekö sitten syy että minulle tuli hieman muovinen fiilis tästä ja koin että meikki ei päivän mittaan pysynyt nätisti iholla kuten muitten voiteitten kanssa. Tuotteessa on tuoksu, myös sellainen hieman muovinen, joka ei minua oikein miellytä. Toki, kun miettii hintaa ja laatua niin tämä varmasti sopii monelle enemmän kuin hyvin.

Viime kesänä käytin ACOn Protecting Day Cream 25+ kuivalle iholle. Kesätuotteeksi tämä oli täydellinen, tykkäsin siitä oikein paljon, mutta valitettavasti tämä ei riittänyt iholleni kun syksy tuli ja kuivat kelit alkoi. 

Olen huomannut että arvokkaammat tuotteet käytän enemmän "harkiten" ja en turhaan laita liikaa iholle. Halvemmat tuotteet saatan taas lotrata iholla vähän turhankin paljon - en tiedä vaikuttaako tämä kokemukseeni voiteisiin. Ehkä sen takia tulee helpommin kalvomainen fiilis tai että meikki ei pysy tarpeeksi hyvin koko päivän. 

Keväällä ja kesällä on omasta mielestäni paljon helpompaa löytää päivävoide, uskallan silloin kokeilla uusia, kuten nyt Vichy kokeilussa. Uskon että syksyllä turvaudun taas Avènen compensating creamiin, koska se on ollut niin hurjan hyvä - täydellinen minulle!

Seuraavaksi olisi etsinnässä hyvä yövoide - minulle on luottotuote jo, mutta kovasti haluaisin laajentaa näkemystäni myös näihin! Eli ehdotuksia otan mieluusti vastaan :)

-M-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Golf: Aloittelijan opas, osa 2

Kenttätestissä Vuosaari Golf

Housut - hame - lippis? Golf ja vaatteet!