Huippuvuoret – jääkarhujen paratiisi

Jokunen vuosi sitten mieheni kysyi minulta – tiedätkö missä on Longyearbyen? Vastasin että en, mutta olisiko Norjassa (ihan nimen perusteella "byen")?

Lueskelin hämmästyneenä kylästä nimeltä Longyearbyen, joka sijaitsee Svalbardissa – eli Huippuvuorilla. Opin mm seuraavat asiat:

• Huippuvuorilla on kaksi kylää; Longyearbyen ja Barentsburg.
• Huippuvuorilla asuu noin 2700 henkilöä (joista yli 2000 asuu Longyearbyenissä). Jääkarhuja on enemmän kuin asukkaita.
• Longyearbyenissä sijaitsee maailman pohjoisin yliopisto, myös maailman pohjoisin matkustaja lentokenttä, pankkiautomaatti ja posti sijaitsevat täällä. 
• Kesällä lämpötila on noin 4-6 astetta ja tavlella -12-20 astetta. Golfvirtauksen ansiosta Longyearbyenissä ei ole kovinkaan kylmä talvisin.
• Kun poistut kylästä, on pakollista kantaa kivääriä mukanaan, et ikinä tiedä koska jääkarhu tassuttelee sinua vastaan kävelylenkillä.
• Longyearbyenissä ei ole kadunnimiä.
• Kissat ovat kiellettyjä Svalbardilla.
• Siellä sijaitsee mailmanlopun pankki.
• Svalbardilla ei ole puita.

Elikkä, päädyimme että tämä paikka on tutustumisen arvoinen. Itse menin vaelluskenkä/vaate ostoksille ja se oli sen arvoista. Jalkani ja kroppani kiittivät minua matkan jälkeen – eli panosta hyviin varusteisiin! 

Ensimmäisellä kerralla lähdettiin reissuun heinäkuun loppupuolella. Suomessa oli hellelukemia ja hikoilin kuin possu kun pakkasin lämpimät vaellusvaatteet laukkuun… Kaikkea sitä keksii…

Lennettiin Oslon kautta Longyearbyeniin molemmilla kerroilla. Oslosta lento kestää noin 3 tuntia pohjoiseen päin (nykyään pääsee vissiin suorilla lennoilla). Huippuvuoria lähestyessä kannattaa ehdottomasti olla hereillä. Näkymät ovat hurjan hienot!

Yksi tunnettu "maamerkki" kun saapuu Longyearbyeniin:

Okei, eli ollaan täällä maailman pohjoisemmassa turistipaikassa. No mitä ihmettä täällä voi tehdä muuta kuin palella ja ihmetellä? Paljon! Seuraavaksi hieman eri aktiviteeteistä mitä tuli tehtyä. 

Patikointi 

Longyearbyenissä voi valita monta eri patikointikohdetta kunnon ja mielenkiinnon mukaan. Ensimmäisellä reissulla ajatuksena oli nousta pientä vuorta, mutta valitettavasti sumuinen aamu muutti suunnitelmat ja lähdimme oppaan ehdotuksella vaelluslenkille laaksoon. Ja kyllä, oppaan kanssa kannattaa kaiken tehdä.. Muistakaa jääkarhuvaara! 

Kävelimme monta tuntia ja muistin taas miten paljon luonto minulle merkitsee. Luonnon helmassa ajatukset pysähtyvät ja nautit vain kaikesta mitä ympärilläsi näet. 

Pidimme lounastauon ja silloin oppaamme sanoi - sumu on hieman kadonnut, lähdetäänkö kipeämään vuorta ylöspäin? No mehän mentiin. Ilman köysiä ja mitään ja pakko myöntää että varsinkin lumen kohdalla, missä oli jäätä jäi miettimään että hetkinen, miten mä nyt tästä pääsen eteenpäin. Jossain vaiheessa hieman pelotti ja sanoin oppaalle norjaksi että nyt vähän kauhistuttaa - hän antoi koiransa minulle - se rauhotti ja jatkoin matkaa luottavaisin mielin.

Pääsimme huipulle ja jatkoimme siellä kävelyä. Törmäsimme mustaan hiekkaan, puroihin ja poroihin. Jatkoimme matkaa ja ison puron kohdalla loikimme yli ja jäimme odottamaan että mieheni tulee. Hän alkoi huutamaan ja heilutti käsiä ja ihmettelimme että mitä tapahtuu. Purosta tuli sen verran kova ääni, ettei kuultu mitä hän huutaa. Menin lähemmäksi ja kuulin: There is a Polar Bear!! Opas kysyy minulta - huijaako hän?! Ei kait hän huijaa tällaisesta asiasta?? Ei. Opas antoi koiransa minulle, latasi kiväärin ja jatkoimme hurjaa tahtia eteenpäin. Silloin porukka oli aika hiljaista, varsinkin kun tiesimme että olemme lähellä muistomerkkiä, missä nuori nainen kuoli kun jääkarhu hyökkäsi hänen päälle 1995.  

Päästyämme eteenpäin ja lähelle kylää maisemat olivat upeat, koko pikku kylä näkyi ylhäältä. 10 tunnin patikointi tuntui jaloissa ja jalat tärisivät alaspäin mentäessä. 

Melonta

Kävimme meloamassa ja pienellä vaelluksella lahden toisella puolella. Meillä kävi todella hyvä tuuri tullessamme takaisin - näimme isoja parveja maitovalaita. Siis se oli jotain niin uskomatonta! Lahde toisella puolella tutustuimme kasvillisuuteen ja söimme ihanan lounaan nuotion äärellä. 

Pyramiden ja jäätiköt

Uskon että yksi suosituimmista retkistä on käydä Pyramidenin hiilikaivoskaupungilla. Pyramiden on nykyisin hylätty ja tyhjillään siitä asti kun venäläiset hylkäsivät paikan 1998. 

National Geographicin mukaan maailman 7. pelottavin paikka. Kylä on aavemainen ja sinne on jätetty kaikki, kuten ne oli juuri silloin. Kuolleet kukat vaaseissa, piano paikallaan. Korispallo urheilusalissa. Asukasluku tänä päivänä on noin 10 pääasiassa turistien takia, Ennen siellä asui jopa 1200 asukasta! Kun kävelee autioita teitä tulee outo tunnelma. Kaikki on hiljaista ja hiljaisuus valtasi jopa turistiryhmän. Tuntuu että hiivit ympäriinsä ja olet paikassa missä et saisi olla. Ihan kuin se olisi kiellettyä. Opas oli mukava ja puhelias venäläinen. Saarella ei ole ollenkaan nettiä eikä puhelimessakaan toimi netti. Jos haluat ottaa yhteyttä ulkomaailmaan joudut vaeltamaan kolme tuntia vuoren päälle - siellä saattaa toimia netti ja pääset ehkä facebookiin. Opas totesi siihen että noh, ei täällä ole paljon muutakaan tekemistä :)  Mondo on kirjoittanut ihan hyvän jutun Pyramidenistä, jonka voit lukaista täältä. 

Helikopterin laskeutumispaikka

Leninin patsas

Tämän jälkeen suuntasimme kohti päivän toista kohokohtaa - kohti jäätiköitä. Tämä oli todella mielenkiintoinen kokemus ja saatoit kuulla selkeästi natinaa jäätiköistä. Tosin oli sen verran kylmä että ei oikein viihtynyt ulkona koko matkan ajan.

The Arctic Challenge 

Toisen kerran kun tulimme Longyearbyeniin olimme päättäneet suorittaa päivän kestävän the Arctic Challenge -retken. Ajatuksena kuulostaa mielenkiintoiselta - ensin melotaan lahden yli ja sitten vaelletaan Hjortfjelletin huipulle. Huippu sijaitsee noin 1000 m korkeudessa. Tällä kertaa sää suosi meitä ja oli yli 10 astetta lämmintä ja ihan sininen taivas. Maisemat oli upeimmat mitä olen ikinä nähnyt. Näimme hylättyjä taloja ja kaivoksia, jotka olivat pystytetty rinteeseen noin 500 m korkeudessa! Ihan käsittämätöntä!

Mutta. En ollut yhtään valmistautunut siihen että minuun iskee ihan hirveä paniikki ja korkeanpaikan kammo. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes kävelimme/kiipesimme kohtaa, missä oli paljon kiviä. Kivet alkoi tiputella alas jalkojeni alta ja katsoin alas - ja hui. Tajusin että jos ote lipsuu mä pyörin alas kuin pallo. Tämä paniikki jatkui ja en valitettavasti päässyt siitä olotilasta yli. Yritimme mennä muitten mukana ja mieheni ja toinen oppaista tsemppasi minua koko ajan. Pari sataa metriä ennen huippua opas vihelsi pelin poikki ja sanoi että nyt kuulostaa siltä että me jäädään tähän odottamaan ryhmää. Valtava helpotus valtasi jännittynyttä kroppaa ja pystyin jopa hetken päästä nauttimaan maisemista. 

Tauko alhaalla

Kohti huippua...

Viimeiset metrit ennen keskeytystä

Taukopaikka, kun odottelin muita

Tyylillä alaspäin

Kokemus oli kuitenkin mielenkiintoinen ja opin taas itsestäni jotain. Ilman oppaan ja mieheni tukea en olisi ikinä päässyt ehjänä takaisin alas. Kun päästiin illalliselle kroppa oli kipeä panikoimisesta ja olin ihan rätti. Tästä voi varmaan oppia - älä katso taaksepäin vain aina eteenpäin!

  

Svalbardilla on siis paljon tekemistä, varsinkin jos ulkoilma kiinnostaa. Nämä olivat esimerkkejä, jotka jäi päällimäisenä mieleen hurjina elämyksinä. En yhtään ihmettele, että viime vuonna Huippuvuoret oli paljon mediassa mielenkiintoisena matkakohteena. Ongelmana vain on se tosiasia että Longyearbyenissä ei ole kapasiteettiä majoittaa kaikkia turisteja, jotka sinne haluaa. 

Tämän tarinan lopetan parilla kuvalla - sieltä löytyy vaikka ja mitä:

Maailman pohjoisin range?

Tiimityöskentely on myös työkoirille tärkeä asia. Pienestä pitäen.

Suloiset talot kylässä

Maailman toiseksi suurin väkevien juomien kokoelma löytyy viihtyisästä pubista

-M-